10369969_10152676138361826_7190350980871959574_n

Fire of Cannon Open 27.9.2014

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna kourallinen seuran innokkaimpia frisbeegolfaajia kokoontuivat Keski-Suomeen kisailemaan kauden viimeisissä kisoissa, Cannon Openissa. Perjantaina oli vapaaehtoiset lämmittelykilvoittelut Riihivuoren hiihtokeskuksen 18-väyläisellä radalla. Kiekkoa sai liidättää usealla väylällä alamäkeen navakalla tuulella kauniissa syyssäässä.

Riihivuoressa pelattiin Personal Best Shot –pelimuotoa. Siinä sai heittää yhden varaheiton joka väylällä. NRDG:n  Janne Koskela vei tuulisen kelin kisan tuloksella 53 kahdella heitolla alle ihannetuloksen. Paikallisen osaston Tiitykki Taneli Syrjämäki hengitti niskaan ja heitti 55 kertaa tulleen toiseksi. Niin ikään NRDG:n Henrik Koskela sijoittui kolmanneksi tuloksella 64.

Lauantaina pelattiin varsinainen kauden päätöskisa Peurungan muokatulla 20 väyläisellä Pro  -layoutilla. Muutama väylä oli pidentynyt ja vaikeutunut. Juuri kisan kynnyksellä kolme heittäjää joutui vuoteenomaksi ja loput heittäjistä tuli paikalle kisaamaan. Täten varsinainen kilpailu jouduttiin lyhentämään yksipäiväiseksi ja Kremen vahvin frisbeegolfjaoston kilvoittelu joukkuegolf-pelimuodolla jäi tänä vuonna ratkaisematta.  Yksilökisan sijoituksista käytiin hieno kamppailu NRDG:n ja Tiitykkien jäsenten välillä jälleen hienossa syyskelissä.

Peurungan rataa muokattiin hieman meidän kisaa varten. Muokatut väylät perustuivat osittain viime kesänä pidettyyn Peurungan NBDG Pro Tour – osakilpailun väyliin parilla lisäväylällä. Haastavan layoutin, keskisuomalaisittain kovin tuulisen kelin yhdistettynä tiukkoihin ob-rajoihin birdiet oli harvassa. Bogiet tulivat sen sijaan tutummaksi kilpailijoiden yrittäen navigoida kiekkoja lukuisten mäntyjen välitse koittaen välttää sudenkuoppia.

Lukuisat OB:lle päätyneet heitot koituivat monen pelaajan harmiksi, erityisesti pidennetty väylä numero 2 koitui monen kohtaloksi tiukoine OB-rajoineen. NRDG:n Janne Koskela ja KSTT:n Taneli Syrjämäki välttyivät pahemmilta katastrofeilta ja karkasivat nopeasti kärkeen. He kävivät kovaa kamppailua ja päätyivät tasapeliin ensimmäisellä kierroksella tuloksella 73.  Prodigyn kiekoilla pelaava Henrik Koskela kärsi heikosta alusta, mutta paransi loppua kohden päätyen päivän toiseen tasapeliin paikallisen nuoren lupauksen Touko Silpolan kanssa tuloksella 87. KSTT:n Rami Huhdanmäki kärkkyi heidän takana vain kahden heiton erolla.

Toisella kierroksella tuulta piisasi yhä ja tuulisen Meri-Toppilan poika Janne aloitti tasaisen varmalla viiden parin putkella. Janne alkoi ottamaan eroa Innovan ja Discmanian kiekoilla pelaavaan Taneliin. Taneli päätti kokeilla kotiradallaan riskipeliä ottaessaan Jannea kiiinni, joka kostautui mäntyjen blokatessa kiekkoja. Joten parin hienon 80- ja 147 metrisillä väylillä birdien napannut Discraftin mies Janne pelasi lopulta selvään voittoon yhteensä 138 heitolla yhdeksän heiton kaulalla.

Pronssikamppailussa Henrik Koskelan kokemus lopulta ratkaisi pelin ja hän voitti nuoremmat pelaajat vieden kolmannen sijan tuloksella 168. Laajavuoren kasvatti Touko Silpola väläytteli taitojaan hallitessaan alivakaita kiekkoja kovassa tuulessa voittaen hieman epävireessä olleen Rami Huhdanmäen lopulta vain kolmen heiton erolla ja vei samalla neljännen sijan.

Kauden kolmas ja viimeinen osakilpailu oli nyt pelattu. KSTT:n Taneli Syrjämäki ainoana pelasi loppuun kauden kaikissa osakilpailuissa ja keräsi eniten pisteitä vieden lopulta vuoden 2014 KREME:n frisbeegolfsarjan mestaruuden 257 pisteellä. Toiseksi sijoittui NRDG:n ja KSTT:n Kristian Lantto 205.5 pisteellä. NRDG:n Janne Koskela päätyi kolmannelle sijalle kahdella osakilpailuvoitollaan tasan 200 pistellä.

Taneli Syrjämäki, kilpailun TD

TULOKSEt : MPO (Avoin)

Sijoitus Nimi PDGA R1 R2 Väyliä +/- Yhteensä Sarjan pisteet
1 Janne Koskela 1 73 65 40 16 138 100
2 Taneli Syrjamaki 64032 73 74 40 25 147 93
3 Henrik Koskela 1 87 81 40 46 168 87
4 Touko Silpola 1 87 88 40 53 175 82
5 Rami Huhdanmaki 1 89 89 40 56 178 78
7 Harri Hautaniemi 1 0 0 0 DNF DNF 70,5
7 Kristian Lantto 64474 0 0 0 DNF DNF 70,5

http://www.kisakone.fi

Posted in Fire of Cannon Open 2014, Frisbeegolf, Tulokset.